Ruskaviikko 2020

Hei!

 

Ruskaviikkosuunnitelmamme ovat edelleen voimassa, vaikka pientä epävarmuutta onkin ilmassa koronan suhteen. Senpä vuoksi tiedottaminen on jäänyt näin myöhäiseen ajankohtaan, alla linkki tiedotteeseen

https://tiirismaanlatu.sporttisaitti.com/matkat-ja-lomaviikot/ruskaviikko/

Toivotaan, että tilanne rauhoittuu, ja päästään lähtemään. Vanhaan tapaan muidenkin yhdistysten jäsenet ovat tervetulleita mukaan. Helsingin suunnasta pääsee kätevästi junalla Lahteen, josta edelleen bussiin.

Kuten tiedotteesta ilmenee, lopullinen päätös tehdään 1.8. ja vasta sen jälkeen on maksujen aika.

 

Tervetuloa mukaan!

Terhi Koivisto

Tiirismaan latu ry

Jyväskylän Latu ry peruu kaikki yleisötilaisuutensa, lajitapahtumansa ja kokouksensa 31.5.2020 asti

Ohjeistuksen lähtökohtana on Suomen hallituksen suositus harrastustoimintaan liittyvien kokoontumisten välttämisestä, jotta koronaviruksen nopea leviäminen saadaan ehkäistyksi.
Tiedotamme jäseniämme heti, jos valtionhallinnon linjauksissa tapahtuu muutoksia, jotka vaikuttavat myös yhdistyksemme toimintaan.
Myös Suomen Latu siirtää, peruu tai muuttaa etätapahtumiksi kaikki yleisötapahtumansa, koulutuksensa ja kokouksensa 31.7. asti.

Lisätietoja:
Puheenjohtaja Marjut Hilska
puh: 040 775 5768
sähköposti: marjut.hilska@gmail.com

Verkkosivut: www.jyvaskylänlatu.fi

Ladun maja on tänä keväänä viimeisen kerran avoinna tänään 15.3.  klo 10-16.

Alueen hiihtoladut ovat hyvässä kunnossa.
Kuten THL ja asiantuntijat totesivat, ulkoilua ei tarvitse välttää, jos kunto tuntuu muuten “tavalliselta”. Ja tietysti kannattaa ottaa huomioon kaikki annetut viranomaisohjeet.

Suomen Latu ja paikalliset latuyhdistykset peruvat nyt tulevat yleisötapahtumat ja isommat kokoukset toukokuun loppuun saakka.

Sunnuntaina 8.3. Ladun Majalla klo 12 jälkeen voit ulkoilla kuin lumiukko. Majalla on valmiiksi tehtyinä lumiukon aihioita, somistustarpeita ja muokkausvälineitä. Veistä mieleisesi lumihahmo! Maja on auki viikonloppuna klo 10-16.
Tervetuloa viihtymään ja ulkoilemaan!

 

 

65.  J Y V Ä S H I I H T O

Sunnuntaina 23. helmikuuta 2020

On sääolosuhteiden vuoksi peruutettu.

Hiihtokurssi on sääolosuhteiden vuoksi peruttu.

Mikäli olosuhteet paranevat myöhemmin tänä keväänä kurssi järjestetään myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana.

—————————————————————————

Jyväskylän Latu järjestää!

Aikuisten perinteisen hiihdon hiihtokurssi keskiviikkona 19.2.2020 klo 17-20.

Kurssi on tarkoitettu sinulle, joka olet aiemmin hiihtänyt, mutta olet nyt alkanut arastelemaan mäkiä.

Kurssilla
• vahvistetaan perushiihtotaitoja
• harjoitellaan tavallisten Ladun Majan hiihtolatujen mäkien laskemista
• opetellaan vauhdin jarruttamista
• treenataan suksien ohjaamista laduttomassa alamäessä

Kurssilla edetään kurssiryhmän taitojen mukaan.

Kurssin opettajana toimii Anneli Mörä-Leino ja apuopettajana Reijo Leino.

Jos sinulla ei ole omia välineitä, voit lainata ne Jyväskylän Ladulta kertomalla ilmoittautumisen yhteydessä pituutesi ja kengännumerosi.

Rohkeasti vain mukaan. Koskaan ei ole liian myöhäistä oppia ja vertaisryhmässä oppiminen on hauskaa!

Kurssille otetaan 10 osallistujaa. Kurssimaksu 20 euroa. Vahvistusviestin yhteydessä saat tili- ja viitenumeron.

Ilmoittautumiset sähköpostilla: anneli.mora-leino@elisanet.fi

 

Tervetuloa mukaan!

 


Muumihiihtokoulu järjestetään tänä vuonna 8.-9.2.2020 klo 12-14 (molempina päivinä) Ladun Majalla. Hiihtokoulu on tarkoitettu 5-8 vuotiaille lapsille (jo 5 vuotta täyttäneille).

Perheen pienimmille tarkoitettu perhehiihtokoulu (alle 5-vuotias oman aikuisen seurassa) järjestetään samana viikonloppuna 8.- 9.2.2020 klo 12 – 13 (molempina päivinä) Ladun Majalla.

Hiihtovarusteina sukset, sauvat, monot ja lämmin hiihtoasu. Pakkasraja on -20 astetta ja jos pakkasta on enemmän ennen hiihtokoulun alkua, hiihtokoulu voidaan peruuttaa siltä päivältä. Asiasta tiedotetaan nettisivujen kautta.

Ilmoittautuminen hiihtokouluun tapahtuu alla olevan linkin kautta 27.1. – 2.2.2020 välisenä aikana. Vahvistus osallistumisesta ja tarkemmat ohjeet tulevat sähköpostitse. Muistathan tarkistaa myös roskapostikansion.

Linkki : Ilmoittautuminen hiihtokouluun

Lisätietoja

Marjo Salovaara, puh: 041 5436 368, email: marjo.salovaara@hotmail.com

Marjut Hilska, puh: 040 7755 768, email: marjut.hilska@gmail.com

Osallistumismaksut ovat

  • Muumihiihtokouluun yli 5-vuotiailta 20 euroa/jäsen ja 25 euroa/ei-jäsen

  • Perhehiihtokouluun 10 euroa/jäsen ja 15 euroa/ei-jäsen

Maksun voi maksaa verkkopankissa ja todistaa sen kuitilla ilmoittautumisen yhteydessä. Verkkopankin kautta tapahtuvaan maksuun tulee ohjeet Muumihiihtokoulun vahvistuksen yhteydessä. Maksun voi maksaa myös kortilla tai käteisellä Ladun Majalla ilmoittautumisen yhteydessä.
Hintaan sisältyy opetus, Muumi-hihamerkki, todistus sekä mehut ja munkit. Perhehiihtokouluryhmässä mehu ja munkki tarjotaan myös lapsen mukana olevalle vanhemmalle. Osanottajat ovat järjestäjien puolesta tapaturmavakuutettu.

Muumihiihtokoulu tarjoaa lapsille

  • ulkoilua, tutustumista talviseen luontoon ja monipuolista liikuntaa

  • työntöjä, potkuja, liukuja ja tasapainonhallintaa sekä mäenlaskua

  • ponnistelua ja lepohetkiä

  • iloa, virkistystä ja elämyksiä

  • kipinän hyvän harrastuksen aloittamiseen

  • luonto- ja ympäristöystävällistä toimintaa

HUOMIO HUOMIO

Etsimme uusia ohjaajia ja apuohjaajia Muumihiihtokoulun opettajajoukkoomme. Näin turvaamme hiihtokoulun jatkumisen tulevaisuudessakin. Riittää, että ohjaajilla on perushiihtotaidot sekä iloinen ja innostunut mieli. Jyväskylän Latu huolehtii tarvittaessa koulutuksesta.

 

Tunnelmapolku Ladun Majalla lauantaina 28.12. klo 15-17.

Pikkukakkosen reunaa kiertävä polku on täynnä pieniä yllätyksiä ja ihmetyksen aiheita. Polulla et tarvitse omaa valonlähdettä. Pikkukakkosen värivalot ja polun valaistus riittävät ohjaamaan kulkuasi. Majan kahvio on auki klo 10-17. Perheen pienimmille tarjoamme mehut ja piparit.
Tervetuloa tunnelmoimaan illanhämärässä.

Ladun maja (Ronsuntaipaleentie 279) on hiihtäjille avoinna perjantaina 27.12.2019 klo 10 -16, lauantaina 28.12.2019 klo 10 – 17 (Tunnelmapolku klo 15 – 17), sunnuntaina 29.12.2019 klo 10 – 16 ja keskiviikkona 1.1.2020 klo 10 – 16.   Viikonloppuna 4.1 – 5.1.2020 maja on auki normaalisti klo 10 – 16 sekä myös Loppiaisena 6.5.2020 klo 10-16.

Tarjolla lämmintä juotavaa ja mukavaa syötävää takkatulen lämmössä.
Tällä hetkellä ladut ovat erinomaisessa kunnossa sekä perinteiselle että vapaalle. Latujen valaistus on päällä joka päivä klo 22.00 saakka. Myös Pikkukakkonen on valaistu ja sen varrella on hieno tunnelmavalaistus.