Jyväspatikka 2026


Tapahtuman tiedot


Jyväskylän Latu järjestää nyt jo kolmannen kerran hyvin suosituksi muodostuneen koko perheen kävelytapahtuman lauantaina 22.8.2026 alkaen klo 10 Ladun Majan maastoissa. Tapahtuman avulla Jyväskylän Latu haluaa edistää ihmisten liikkumista lähimetsien poluilla ja reiteillä. Tutkitusti jo lyhytkestoinen metsässä liikkuminen vaikuttaa positiivisesti ihmisen terveyteen. Talvisin erittäin suositut Ladun Majan hiihtomaastot ovat näin hyödynnettävissä myös lumettomana aikana. Latupohjien lisäksi käytämme pitkää patikointiin ja maastopyöräilyyn soveltuvaa Kulonpalonmäen kierrosta, joka on pituudeltaan 15,6 km. Lyhyt Kulonpalonmäen kierros kulkee osin samaa reittiä.  

Tapahtuman aikana kuljetaan ohjatusti eri pituisia ja erityyppisiä reittejä osallistujan valinnan mukaan. Sopivat reitit löytyvät sekä perheen pienimmille lapsille että iäkkäämmille osallistujille. Osa reiteistä soveltuu myös liikuntarajoitteisille. Lyhin reitti, Tossu- ja tassupolku, on pituudeltaan 700 m ja pisin on Kulonpalonmäen reitti, jonka pituus on 15,6 km. Reittipohjat vaihtelevat hiekkapintaisesta latupohjasta osin vaativaan metsäpolkuun. Lapsille ja lapsiperheille järjestetään Nallepatikka, joka kuljetaan pitkin Tossu- ja tassupolkua. Nallepatikka sisältää liikkumisen ohella myös pikkutehtäviä polun varrella.

Jyväskylän Latu järjestää Jyväspatikan vuosittain. Tapahtuma on maksuton ja avoin kaikille.  Mukana on joukko yhteistyökumppaneita, jotka ohjauksen ja informaation kautta tekevät tapahtumasta monipuolisen.

Jyväspatikan reitit ovat seuraavat: Tossu- ja Tassupolku 700 m, Pikkukakkonen 1,2 km, Soidenlammen lenkki 4,7 km, lyhyt Kulonpalonmäen reitti 7,9 km ja pitkä Kulonpalonmäen reitti15,6 km sekä Metsämieli-kävely. Reitit voi halutessaan päättää Kolmisoppisen laavulle.

Lähtöajat:

klo 10:00 lyhyt Kulonpalonmäen reitti 7,9 km

klo 10:15 pitkä Kulonpalonmäen reitti 15,6 km

klo 10:30 Soidenlammen lenkki 4,7 km

klo 11:30 Soidenlammenlenkki 4,7 km

klo 10 Lasten oma nallepatikka (omatoimireitti)

Ota oma pehmonalle mukaan ja tule nallen kanssa seikkailemaan lasten oma nallepatikka Ladun Majan metsään Tossu- ja tassupolulle. Reitin varrella mukavia tehtäviä oman nallen kanssa tehtäväksi. Nallen kunnon voit tarkistuttaa Nallesairaalassa, joka on SPR:n ammattilaisten perustama. 

Tapahtumapäivänä Ladun Majan kahvio on avoinna klo 9.30–15.00. Myynnissä on kahvia, teetä, mehua, virvoitusjuomia, munkkeja ja makkaraa. Pisimmille reiteille on osallistujan hyvä ottaa juotavaa ja välipalaa mukaan.

Lisätietoja:

Olavi Liukkonen

olavi.liukkonen@jyvaskylanlatu.fi