Retkeily 2012

Retket

Retki Oulangan ja Paanajärven kansallispuistoihin 1.8.-11.8.2012

Retkellä tutustutaan Suomen ja Venäjän rajan tuntumassa sijaitseviin Oulangan ja Paanajärven kansallispuistoihin. Oulangan kansallispuisto on Kuusamon ja Sallan kuntien alueella ja se on kooltaan 27000 hehtaaria. Oulangan kansallispuiston luonto on ainutlaatuinen yhdistelmä pohjoista, itäistä ja eteläistä luontoa. Kansallispuiston kuuluisin nähtävyys on Kiutaköngäs, jossa mitattiin tammikuussa 2012 lähes -40 asteen pakkaslukemia. Retki Oulangan kansallispuistossa kestää noin 3-4 vuorokautta. Yöpymiset ovat omissa teltoissa tai laavuissa.

Venäjän Karjalan tasavallassa sijaitsevan Paanajärven kansallispuisto on pinta-alaltaan neljä kertaa suurempi kuin Oulangan kansallispuisto. Suomalaiset ovat käyneet ihailemassa Paanajärven kauneutta jo 1800-luvulta lähtien ja 2000-luvulla kiinnostus sitä kohtaan on ollut koko ajan kasvussa. Kansallispuiston korkein tunturi on Nuorunen, jonka laelta on hienot maisemat joka suuntaan. Kansallispuiston kuuluisin koski on Kivakkakoski, jota mm. I.K.Inha kuvasi retkillään. Akseli Gallen-Kallelan maalaus Paanajärven paimenpoika (1982) on ehkä tunnetuin suomalaisten taiteilijoiden töistä, jotka on tehty Paanajärven maisemien innoittamina.

Paanajärven vaelluksen pituus on 4-5 vuorokautta ja yöpymiset ovat teltoissa tai laavuissa. Myös mökkimajoitusta on rajoitetusti saatavilla.

Matkan hinta-arvio on 350 – 400 euroa. Hintaan sisältyy bussikuljetukset, opas- ja tulkkipalvelut, viisumi ja pääsymaksu Paanajärven kansallispuistoon.

Lisätietoja: Reino Pitkänen, 050-3309472

Sitovat ilmoittautumiset 31.3.2012 mennessä: reino.pitkanen@elisanet.fi

Retkeilykurssit 2012

Retkeilyn peruskurssi 19.-20.5.2012 Ladun Majalla klo 12-16.

Kurssilla opetetaan luontoretkeilyssä tarvittavat perustiedot ja -taidot retkien suunnittelusta, varusteista, retkimuonista, suunnistuksesta ja jokamiehen oikeuksista. Kurssin aikana esitellään  retkeilyssä tarvittavia varusteita.

Kurssin hinta on 15 euroa (Jyväskylän Ladun jäsen), 20 euroa (muun Suomen Ladun yhdistyksen jäsen) ja 25 euroa (ei jäsenet). Maksu sisältää opetuksen, monisteen ja iltapäiväkahvin.

Ilmoittautumiset 30.4.2012 mennessä: reino.pitkanen@elisanet.fi, tai 050-3309472

Retkeilyn jatkokurssi Tiilikkajärven kansallispuistossa 8.-10.6.2012

Jatkokurssi toteutetaan minivaelluksena Rautavaaran kunnassa sijaitsevassa Tiilikkajärven kansallispuistossa.

Vaelluksen aikana perehdytään retkeilyn käytännön taitoihin, luonnossa liikkumiseen varusteiden kanssa, ruokailuun ja yöpymiseen maastossa, vesistön ylitykseen ja luonnon tarkkailuun.

Jatkokurssin hinta on 80 euroa (Jyväskylän Ladun jäsenet), 100 euroa (Suomen Ladun muiden jäsenyhdistysten jäsenet) ja 120 euroa (ei jäsenet). Hintaan sisältyy opastus ja bussikuljetukset. Retkimuonat eivät sisälly hintaan.

Ilmoittautumiset 30.4.2012 mennessä: reino.pitkanen@elisanet.fi, tai 050-3309472