Leiripäiväveteraani Pauli 80v

Jyväskylän Ladun puheenjohtaja Marjut Hilska kävi onnittelukäynnillä tämän vuoden kesäkuussa  80 vuotta täyttäneen  Pauli Hulkkosen luona. Samassa yhteydessä sovittiin, että käydään Paulin elämäntaivalta hiukan tarkemminkin lävitse.

Vesannolta Pohjois-Savosta kotoisin oleva Pauli Hulkkonen on kokenut 80 vuoden aikana monenlaisia tapahtumia.  Hän tuntee Jyvässeudun kuitenkin omakseen, jossa on elänyt koko varsinaisen aikuisikänsä.  Nuorukaisena hän toimi jopa lentokoneen rahastajana.  Tuttava lennätti Pohjoisessa Keski-Suomessa koneellaan halukkaita.  Pauli toimi yleisölennätysten rahastajana. Pääsipä välillä pienkoneen kyytiinkin. Vaasan tekun jälkeen työt kuljettivat sähköalan ammattilaista ensin Jyväskylään ja sitten Tampereen kautta Jyväskylään.  Eri työnantajien töissä Pauli pääsi kokemaan monipuolisia haasteita eri tehtävissä.  Monissa töissään Pauli oli mukana toteuttamassa uusia menetelmiä ja tekniikoita.  Tietotekniikan kehitystä alallaan Pauli pääsi seuraamaan aitiopaikalta. Työpäivät venyivät usein erittäin pitkiksi. Myös kaikissa yrityksissä tuntui löytyvän monenlaisia, mielenkiintoisia tuttavuuksia.

Tontti löytyi Jyvässeudulta jo yli 50 vuotta sitten.  Sille nousi viihtyisä omakotitalo.  Alueelle on noussut lisää rakennuksia, onpa tonttiin liitetty myöhemmin pari muutakin tonttia. Jo noihin aikoihin matkat Lappiin kiehtoivat Paulia ja matkoja riittikin.  Parhaimpina vuosina saattoi reissuja Lappiin olla neljäkin kappaletta. Yleensä hänellä oli rinkka selässä tai ahkio perässä. Sellaiselta matkalta löytyi vaimokin.  Jyväskylän Ladun toiminnassa pariskunta toimi monin eri tavoin.  Pauli oli mm. mukana eräänlaisessa majatoimikunnassa, joka ylläpiti majakiinteistöä.  Majaa laajennettaessa aikoinaan hän oli mukana nostamassa kurkihirttä uuteen laajennettuun Ladun majaan.  Vaimo toimi jonkin aikaa sen aikaisen yhdistyksen jäsenrekisterin hoitajana. Valitettavasti Pauli jäi leskeksi jo 1990-luvulla. Hän on ollut toimelias myös Tunturikerho Ovtsissa. Pauli nimettiin jo varhaisessa vaiheessa ”Tunturisudeksi”.  Näiden lisäksi hän on osallistunut videokerhon toimintaa Jyväskylässä melkein sen perustamisesta saakka.

Ovtsissa Paulin toiminta on ollut pääasiassa elävän kuvan tallettamista. Samoin myös Ladun tapahtumissa kamera on ollut mukana. Pauli on harrastanut kuvausta koko aikuisikänsä. Aluksi liikkuvaa kuvaa tallennettiin kaitafilmikameralla, myöhemmin videotekniikalla, joissa tallennusformaatit ovat muuttuneet moneen kertaan. Tänäkin päivänä mukana on usein laadukas nykyaikainen digiajan videokamera. Jyväskylän Ladun toimintamuotoihin kuuluu myös valokuvauskerho. Se onkin valtakunnallisestikin katsottuna erittäin aktiivinen ja sen toiminnassa on mukana jo melkein sata latulaista. Pauli on todella aktiivinen kuukausittaisten kerhoiltojen ja toteutettujen kuvausretkien osallistuja. Hänellä on Ladun leiripäiviltä kuvatut ja valmiiksi leikatut filmit aina Pellon leiripäivistä lähtien. Haastattelun ohessa todettiin noiden tallenteiden olevan arvokkaita dokumentteja. Päätetiinkin selvittää, millä tavoin nuo aineistot saisi digitoitua ja tallennettua jälkipolville katsottavaksi.  Uudemmille latulaisille tiedoksi. Suomen Ladun leiripäivät järjestettiin vuodesta 1958 aina vuoteen 2012 saakka. Parhaaseen aikaan leiripäiville osallistui noin 10% Suomen Ladun jäsenistöstä! Aikamoinen saavutus. Aikojen kuluessa erilaiset kesätapahtumat ruuhkautuivat samoille viikonlopuille, leiripäivien osallistujamäärät vähenivät muun tarjonnan lisääntyessä. Ja olisiko mukavuudenhalu ollut vähentämässä intoa telttayöpymisiin?

Jyväskylän Ladun tulevaisuuden suhteen Pauli on luottavainen. Uusi huoltorakennus ja majarakennukseen liittyvät suunnitelmat takaavat toiminnan jatkuvuuden.