Raattaman hiihtomatka Maaliskuussa 2023

Ohessa on kuvia latulaisten perinteiseltä hiihtomatkalta Vuontispirtille. Matkaan Pallastunturien maisemiin lähti 40 ulkoilijaa. Säät olivat hyvät. Toki viikolla oli kaksi pilvistä ja ja runsaslumistakin päivää. Mutta silloinkin hiihdettiin. Hiihtomatkat ja vauhti oli kaikille sopivat. Ensimmäisenä päivänä tehtiin tutustumishiihto Varkhaan kodalle, n 12 km leppoisa matka. Muina päivinä hiihdettiinkin sitten erilaisia reittejä pienemmissäkin ryhmissä. Reitit ovat turvallisia eksymistä eikä hankalia mäkiä tarvitse tuolla pelätä.

Ensi keväänä on tarkoitus taas lähteä tuonne. Majoitus on varattu. Samaan paikkaan on jo varattu majoitus tulevan syksyn ruskamatkalle. Ilmoittautuminen löytyy kotisivujen etusivulta.

Kuvat ovat kuvakarusellina. Niitä pääsee rullaamaan nuolinäppäimillä.