Vaelluksia Nepalissa, Uudessa-Seelannissa ja Tyynellämerellä

Hei kaikki latulaiset! Ladun valokuvauskerho järjesti meille jälleen tilaisuuden tulla kertomaan matkoistamme vuoden 2018 viimeiseen kerhoiltaan 9.12. Ladun Majalla. Väkeä oli paikalla tuvan täydeltä. Kiitos kaikille osallistujille ja valokuvauskerholle tilaisuuden järjestämisestä. Viimeksi kävimme kertomassa vuoden 2016 Pohjois-Amerikan seikkaluista. Tällä kertaa kertomukset tulivat Nepalista, Uudesta-Seelannista ja Tyyneltämereltä. Matkustimme Nepaliin syksyllä 2017. Seuraavat lennot oli varattu vajaan kuukauden päähän, joten aikaa oli hyvin. Pohjan seikkailulle loi Annapurnan ympärivaellus. Alue kehittyy ja liikenneyhteydet paranevat, kun Nepalin ykkösvaelluskohteeksi nimetty reitti kasvattaa suosiotaan koko ajan. Sesonki on loka-marraskuussa, jolloin sääolosuhteet ovat parhaat ja maisemat sen mukaiset. Itse satuimme paikalle mahdollisesti juuri ennen sesongin huippua ja saimme seikkailla rauhallisilla poluilla. Päädyimme vaeltamaan 190km 13 päivän aikana. Polut olivat hyvässä kunnossa ja eri reitit hyvin merkattuja. Kyliä on 5-10 km välein ja niissä aina vähintään yksi majatalo ja ravintola.

Ennakkovarauksia ei tarvittu ja peruskouluenglannilla pärjää mainiosti. Ja jos kielitaito on ruosteessa, elekielellä voi paikata puutteita. Päällimmäisenä mieleen on jäänyt paikallisten rauhallinen elämänrytmi ja seesteisyys sekä tietenkin mahtavat vuoristomaisemat. Pieneksi tuntee vaeltaja itsensä astellessaan maailmaan korkeimpiin lukeutuvien lumihuippuisten vuorten juurilla. Nepalista suuntasimme kohti Uuden-Seelannin Te Araroa –vaellusta. Edellisestä pitkästä vaelluksesta (Pacific Crest Trail, PCT) oli yli vuosi ja edessä oli reilut 3000 km läpi koko Uuden-Seelannin vaihtelevien maastojen. Kokemus oli opettanut, että pitkästäkin projektista selviää, kun pilkkoo sen hallittaviin kokonaisuuksiin. Meille se tarkoittaa seuraavan ruokakaupan sijainnin selvittämistä. Repuissa oli kaikki tarpeellinen, mutta samalla vain tarpeellinen. Uuden-Seelannin saaret ovat luonnoltaan ja asutukseltaan hyvin erilaisia. Suurin osa asukkaista, lampaat mukaan lukien, asuu Pohjoissaarella eteläisen ollessa harvempaan asuttua ja vuoristoisempaa. Vaellus on hyvin monipuolinen kattaus erilaista maastoa: hiekkarantaa, tie- ja kaupunkikävelyä, joissa ja jokien läpi vaeltamista, vuoria, peltoa, laidunmaata, paljon riippusiltoja, kaikenkokoista kivikkoa, puskaa, heinää, havumetsää, sademetsää, kaikenlaista metsää. Vaellukseen kuuluu myös mm. noin viiden päivän melonta-osuus sekä maastopyöräilyä. Ja toki lauttamatka saarten välissä. Tiedämme nyt myös, miltä kuollut opossumi haisee. Vaelluspäiviä kertyi 106, joiden aikana kastuimme läpimäriksi vain kerran, viimeistä edellisenä päivänä. Te Araroa on osin kuuluisa vaihtelevista ja ajoin kurjistakin sääolosuhteistaan. Meillä kävi onni osua kaupunkiin juuri myrskyn, tai hurrikaanin, lähestyessä. Poislukien tuon yhden kerran. Luonteeltaan Te Araroa eroaa PCT:stä merkittävästi. Kyse on nuoresta vaellusreitistä, joka vielä hakee muotoaan ja tunnettuuttaan, erityisesti paikallisten keskuudessa. Tuntuu, että kasvavat turismimäärät rasittavat maan kantokykyä ja se osin näkyi paikallisten asenteissa kansainvälisiä turisteja, ja etenkin meitä vaeltavia budjettimatkailijoita kohtaan. Vajaan neljän kuukauden Uuden-Seelannin seikkailun jälkeen oli mukava vaihtaa maisemaa ja matkustusmuotoa.

Olimme molemmat pitkään haaveilleet purjehtimisesta, Anna vielä pidempään. Vaikka olemme molemmat kotoisin Keski-Suomesta ja hyvien vesiyhteyksien ääreltä, ei purjehdus ollut koskaan ollut osa elämäämme. Vierailut ystävien luona rannikkosuomessa olivat aina lisänneet kiinnostustamme veneilyyn, ja erityisesti purjein etenemiseen. Tiesimme, että purjehduskausi on alkamaisillaan samoihin aikoihin kun lopettelimme vaellustamme. Tiesimme myös, että moni vene suuntaa kohti Tyynenmeren saaria. Lopulta tapasimme perheen, joka oli valmis ottamaan meidät mukaan miehistöönsä. Kunnioitettavaa rohkeutta, huomioiden ettei meillä ollut tippaakaan kokemusta. Seikkailumme alkoi Uudesta-Seelannista jatkuen Fidzin kautta Tongalle. Jälkeenpäin katsoen, tärkeämpää oli avoin kiinnostus uuden oppimiseen kuin aiempi kokemus. Ja paljon opimmekin, niin purjehditun neljän kuukauden aikana kuin sen kuukauden aikana, jonka käytimme veneen kunnostukseen. Voimme lämpimästi suositella, jos purjehtiminen yhtään polttelee.

Oli ainutlaatuista herätä yön viimeiseen vahtivuoroon auringon kajastaessa taivaanrannan takana keskellä eteläistä Tyyntämerta. Kokonaisuudessaan seikkailut menivät tälläkin kertaa hyvin ja niistä on jäänyt paljon elinikäisiä muistoja ja uusia tuttavuuksia. Kiitos vielä kerran, että saimme jakaa kokemuksia kanssanne. Terveisin, Anna ja Tuomas

← Takaisin tarinoihin