Jyväskylän Ladun hiihtoretki Enontekiön Raattamaan aloitettiin jännittävänä ajankohtana. Parina lähtöä edeltävänä päivänä uutisointi koronaviruksesta lisääntyi huomattavasti, mutta sen hetken tilannearvion mukaan matkaan päätettiin lähteä. Muutamia lähtijöitä kuitenkin ilmoitti jäävänsä pois edellisenä päivänä. Oli varmasti ihan hyvä ja rauhoittava päätös ainakin riskiryhmiin kuuluvilta. Tätä kirjoitettaessa vaikuttaa siltä, että kaikki matkalla olleet selvisivät terveinä. Tukikohtamme olikin eräänlainen karanteenipaikka, koska se ei ollut mikään hiihtokeskus. Kukaan ei pelännyt oleskelua Vuontispirtillä. Siellä ei käytännössä ulkopuolisia asiakkaita käynyt, joten oltiin siinä mielessä melkein eristyksissä. Linja-automatkan taukopaikat katsottiin riskialttiiksi. Onnistuneen viikon jälkeen huomattiin etelään tullessa paljon henkilöautoliikennettä pohjoiseen. Seuraavina päivinä nämä autojonot nousivatkin
otsikoihin ja seurauksena oli isompien hiihtokeskusten ilmoitus kauden keskeyttämisestä. Koska talvi on ollut täällä mitä on ollut, osalla lähtijöistä ei ollut ollenkaan hiihtokilometrejä takana. Se ei haitannut kuitenkaan menoa. Aamuisin aina klo 10 sonnustauduimme opastetuille lenkeille. Hessu, Alpo ja Mauri huolsivat halukkaille sukset kuntoon. Kaikki eivät toki ryhmiin osallistuneet vaan hiihtelivät omia reittejään. Ensimmäisenä päivänä aloitimme maltillisesti n. 12 km Varkahan lenkillä. Haastetta tähän toi yöllä ja vielä päivälläkin puhaltanut suht navakka tuuli, joka oli tuiskuttanut paikka paikoin ladut umpeen. Onneksemme jossakin puolenvälin tietämillä latukelkka tuli meitä vastaan ja homma helpottui huomattavasti. Latukoneeseen oli tullut jotakin vikaa ja siksi reittejä kunnostettiin kelkalla. Tämä aiheutti myös sen, ettei oikeastaan muu kuin pertsan tyyli tullut kyseeseen. Monet hiihtivät päivittäisen lenkin jälkeen vielä ”sakkoringin” valiten jonkun lisäreitin 7-12 km väliltä. Ja lopuksi lenkiltä oli kiva pyörähtää kotaan nauttimaan lettukahvit. Ajatuksena oli rauhallisesti vaatimustasoa nostaa ja toisena päivänä hiihtelimmekin sitten Sarvijärven lenkin vastapäivään, jolloin pääsimme jo hivenen kapuamaan rinteitäkin. Tietysti parin kilometrin ylös kapuaminen palkittiin vastaavanlaisella laskulla, jonka jälkeen koukkasimme Harisaajon laavulle evästelemään. Paluu majapaikkaamme olikin sitten melkolailla tasaista. Matkaa tälle reitille tuli n.16 km. Kolmannen päivän lenkkinä oli n. 18 km:n Raattaman kierros. Tämän kiersimme myötäpäivään, jolloin saatiin ihailla pitkään hienoa tunturijonoa. Sitten olikin vuorossa Pallakselle meno linja-autolla. Valitettavasti luontokeskus oli suljettu, joten siihen emme päässeet tutustumaan. Tuolla hiihtelimme siten, että osa jäi hiihtelemään Pallaksen ympäristöön ja osa lähti hiihtäen Toras-sieppiin. Matkaa kertyi n.16 km. Uskaliaimmat lähtivät hiihtämään Keimiöjärven kautta Jerikselle. Loppupään reittivalintojen mukaan matkaa kertyi 21-27 km. Kylläpä sitä sitten oli mukava körötellä linjurin kyydissä majapaikkaan saunomaan. Viidentenä päivänä oli vuorossa pienemmällä porukalla Hannukurussa käynti. Reittiin sisällytimme Varkahankierroksen, jolloin matkaa kertyi n. 27 km. Reitti oli varsin mukava lukuun ottamatta reilun parin kilometrin kapuamista Hannukurun reitin loppupäässä.
Hivenen siinä hirvittelimme takaisintulon laskua, mutta se osoittautui helpommaksi kuin pelättiin. Viimeiselle päivälle säästettiin sitten ei pisintä, mutta ehkä paras reitti eli nousu Montellin majalle. Osa kävi vielä pyörähtämässä Nammalkurussa ja joku uskaltautui kapuaman Vuontiskeron huipulle ihailemaan maisemia. Lauantaina 21.3. olikin sitten aamupalan jälkeen kotiinpäin lähdön aika. Matka sujui varsin rattoisasti kahden pysähdyksen taktiikalla.
