Omatoiminen UlkonaKuinLumiukko Mattilanniemessä. 6.3.

Käy tekemässä oma lumiukkosi valmiista aihiosta.
UlkonaKuinLumiukko -tapahtuma toimintapisteineen on peruttu koronarajoitusten vuoksi. Voit kuitenkin käydä omatoimisesti tekemässä lumiukon valmiista aihiosta lauantaina 6.3. Mattilanniemen puistossa (Ylistön sillan kupeessa) klo 9 alkaen tai Ladun Majalla klo 10 alkaen.
Aihiot on tehty turvavälit huomioon ottaen. Ota oma pikkulapio tai muu veistoväline sekä mahdolliset lumiukon ’vaatteet’ mukaasi ja tee vaikka viisi lumiukkoa. Tavoitteena on yhteensä 80 lumiukkoa Jyväskylän Ladun juhlavuoden kunniaksi.

Täysikuunhiihto lauantaina 27.2.2021

Lähtö tapahtuu Ladun majalta vapaasti klo 18 alkaen. Jokainen voi hiihtää omaa vauhtiaan ja ajankohdan suosituksia noudattaen. Täysikuunhiihdon pituus on n. 5 km. Latu kiertää Soidenlammen ympäri helppokulkuisessa maastossa. Reitin voi hiihtää molemmilla tyyleillä yhden tai useamman kerran. Reitti on pääosin valaistu ja Mustankorkean puolen valottomalla osuudella valaisevat kuu ja ulkotulet. Tietysti myös alueen muut ladut ovat käytettävissä. Soidenlammen lenkin varrella ja majan pihalla olevilla nuotiopaikoilla voi syödä eväitä ja paistella makkarat. Ladun majan ”elämänluukku” on avoinna klo 21 saakka. Majalta voit ostaa myös nuotiomakkarat. Ei osanottomaksua. Tervetuloa koko perheen voimalla Täysikuunhiihtoon.

Opastettu n. 2,5 km mittainen lumikenkäretki lähtee Ladun Majalta klo 18.00. Otsalamput mukaan. Tiedustele vuokralumikenkiä elämänluukulta tai huoltorakennuksen varustetilasta jo ennen klo 18.00.

Majalta voi vuokrata lumikengät tai hiihtovarusteet 5 €.

Maja palvelee viikonloppuisin ja hiihtolomaviikon 9 ajan klo 10.00-16.00.

Rakastu retkeilyyn –kurssi neljänä iltana 7.4.-25.4.2021

Tervetuloa kurssille, jolta

•    opit retkeilyn perustaitoja ja –tietoja sulanmaanretkeilystä
•    pääset tutustumaan erilaisiin retkeilyvarusteisiin
•    opit perusasiat kartasta ja kompassin käytöstä
•    opit valmistamaan nuotiolla yksinkertaista retkiruokaa
•    saat mukavia luontokokemuksia ja tietoa kivoista lähiretkipaikoista
•    pääset kokemaan jotakin uutta
•    löydät uusia retkeily-ystäviä
•    saat lisää intoa retkeilyyn ja saat tästä ehkä uuden harrastuksen

Kurssi järjestetään Ladun majalla ja sen lähimaastossa keskiviikkoisin 
7.4. ja 21.4. klo 17-20 ja sunnuntaisin 18.4. ja 25.4.klo 16-19. Kurssin ohjaajina toimivat
Marja-Liisa Kananen, Anneli (Annu) Mörä-Leino ja Heikki Viljanen sekä
suunnistuksen asiantuntijana Ulla Klemettinen.

Kurssin hinta on Jyväskylän Ladun jäsenille 30 euroa ja muille 40 euroa.
Kurssille otetaan (koronatilanteesta riippuen) 9-15 osallistujaa
ilmoittautumisjärjestyksessä.

Ilmoittautuminen sähköpostilla Annulle:
anneli.mora-leino@elisanet.fi

Lisätietoja voi kysellä myös Annulta myös puhelimitse (040 7683494) tai
sähköpostilla.

Tervetuloa mukaan toivottavat
Annu, Marja-Liisa ja Heikki

Koko perheen hiihtomaan kausi jatkuu edelleen!

Ladun majalle on rakennettu hiihtomaa, joka on käytettävissä niin
pitkään kuin olosuhteet sallivat.

Hiihtomaassa Ladun Majan edustalla on

* Muumilatu, jossa on muumihahmoja varsinkin viikonloppuisin ja josta
lähtee hieman vaativampi lisälenkki (luontolatu) edistyneemmille pikku
hiihtäjille. Muumit kavereineen retkeilevät ladun varrella joka
viikonlopun päivänä eri paikoissa
* erilaisia mäkiä, joissa voi harjoitella ylösnousua haarakäynnillä tai
sivuttain
      – suorista ja tasaisista mäistä selviää pienempi ja mäkiä
aristelevakin laskija  ja näissä voi harjoitella aurausta kummallakin
suksella tai vain toisella
      – kumparemäessä voi kehittää laskutaitojaan – hyvä vinkki, että
aloittaa ensin yhdestä kumpareesta ja lähtee vasta lopuksi aivan mäen
päältä. – Tiedäthän, että kumpareessa pysyy pystyssä hyvin, kun
kumpareen päällä joustaa polvistaa alas ja kumpareiden välillä vähän
ylös.
      – hyppyrimäestä laskevat kokeneemmat ja rohkeimmat
* halsterilatu eli monta rinnakkaista latua, jossa voi hiihtää aikaa,
viestejä sekä harjoitella erilaisia hiihtotekniikkoja
* keppiviidakko, jossa
      – voi puikkelehtia, ylittää esteen yms. suksin (ilman sauvojakin)
      – leikkiä hippasta tai polttopalloa
* ampumarata, jossa on neljä erilaista heittopaikkaa sakkorinkeineen.
Palautathan heittovälineet ämpäriin kierroksesi jälkeen.
* Niisku-neidin kadonneita helmiä voi etsiä pikkuväen kanssa.
* lenkki Ladun majalta laavulle. Lenkin varrella on muutamia visaisia
luontokysymyksiä
* lenkki Kolmisoppisen ympäri rantoja pitkin
* vapaa leikkialue, jota kiertää latu ja jossa on liikennemerkkialue –
nyt voi opetella hiihtäen liikennemerkkejä.

Tervetuloa kaikki lapsiperheet ja lapsenmieliset hiihtämään; mäet ovat
hyvä harjoittelupaikka aikuisellekin.

Hiihtomaa on omatoimihiihtomaa, joten olisi kiva, jos välineet
palautettaisiin paikoilleen käytön jälkeen ja muistettaisiin, että
mäkeen tullaan vain suksin. Muilla välineillä voi laskea uuden vajan
vasemmalta puolelta läheltä majan isoa parkkipaikkaa. Jos haluat auttaa,
voit ilman muuta hiihtää hiihtomaan latuja auki lumisateen jälkeen!

Lasten ja aikuisten hiihtokoulun rehtori Anneli Mörä-Leino

 

Alla kuvavälähdyksiä mäestä ja ampumaradalta. 

Kuvat: Julia Korhonen, Sinikka, Munukka ja Taneli Nieminen

 

Nuku talviyö ulkona tai tule hiihtämään päiväksi Leivonmäelle

TALVIRETKI LEIVONMÄEN KANSALLISPUISTOON
Järjestämme retken Leivonmäen kansallispuistoon 20-21.2. (la-su).
Voit osallistua yön yli retkeen, jolloin majoitus omassa majoitteessa ja
ruokailu omin eväin.
Vaihtoehtona voit lähteä sunnuntaina hiihtämään kansallispuiston 10 km
retkiladun perinteisellä tyylillä. Omat eväät nautiaan Harjujärven puolikodalla.
Ilmoittaudu viimeistään 16.2.2021 s-postilla: viljanenheikki@gmail.com
Mainitse ilmoittautumisen yhteydessä yövytkö vai tuletko vain hiihtämään.
Ilmoittautuneille lähetetään tarkemmat tiedot retkestä ja sen aikatauluista.
Alustava aikataulu: Yöpyjät lähtevät lauantaina iltapäivällä ja hiihtäjät
sunnuntaina aamupäivällä. Lähtöajat ja kuljetusjärjestelyt ilmoitetaan erikseen lähtijöille.

Yöpyjien (la-su) leiri on Harjujärven puolikodalla. Sunnuntain päiväretkeläisten latu on kartalla merkitty sinisellä.

Kartta: Metsähallitus

Hiihtäjille uusi jäsenetu

Jyväskylä Ladun Majan viereisessä huoltorakennuksessa on suksi- ja lumikenkävuokraamon lisäksi suksien huoltotila. Siellä on kaksi voitelutelinettä, voiteluraudat ja ehkä hiukan muita perustarvikkeita. Pääsääntöisesti suksien kunnostus on tarkoitus tapahtua omien voiteiden avulla. Majan ollessa avoinna sieltä voi käydä kysymässä pääsyä voitelutilaan. Jyväskylän Ladun jäsenillä on mahdollisuus saada käyttöoikeus tuohon tilaan myös muina aikoina, vaikkei latulaisia toimihenkilöitä ole paikalla.

Mikäli olet jäsen ja haluat henkilökohtaisen käyttöoikeuden suksihuoltoon, ota yhteyttä Mauri Pitkäseen, mauri.pitkanen@gmail.com

 

Ladun Maja palvelee jälleen ulkoilijoita

Jyväskylän Ladun Majalla palvellaan jälleen hiihtäjiä ja muita ulkoilijoita. Majamyynti on toiminnassa 1. kerran sunnuntaina 17.1. klo 10.00-16.00. Palvelu tapahtuu terassille avautuvasta “elämänluukusta”, tuotevalikoima on käytännössä sama kuin ennenkin. Kahvia, mehua, kaakoata, munkkeja ja grillimakkaraa. Makkaroita varten pihassa palaa nuotio. Ulkoilijoilla on ulkosalla suositusten mukaisesti käytettävissä hajautetusti pöytiä. Luukulla käy pankkikortti ja käteinen.  Palvelu jatkuu lauantaisin ja sunnuntaisin klo 10.00-16.00. Hiihtoloman aikataulusta ilmoitetaan erikseen.
Huoltorakennuksen suksenhuoltotila on avoinna klo 10-14 ja siellä voi huoltaa suksensa, tarvittaessa annetaan voiteluun apua. Omia voiteita ja välineitä voi myös käyttää. Palvelu ei maksa mitään.
Ohjattu lumikenkäretki lähtee majalta klo 11.00. Tarvittaessa Latu vuokraa lumikengät (5€) ja opastaa niiden käytössä. Vuokravälineet ovat huoltorakennuksessa. Retki ei maksa mitään.
Samasta paikasta voi myös vuokrata sukset, hiihtokengät ja sauvat (5€), jos haluaa kokeilla lähilatuja. Välinevuokra maksetaan “elämänluukulla” Majalla.
Jalankulkijoille ja koiraihmisille on merkitty Tossu&Tassupolku Pikkukakkosen sisäpuolelle. Laavulle lähtee jäätä pitkin polku saunarannasta. Katso oheinen opaskartta.  
 
 

Majalle on merkitty talvinen Tossupolku

Talviaikaan on usein harmiteltu, ettei jalankulkijoille ole talvisaikaan riittävästi metsäpolkuja. Jotkut ovat ajatelleet hiihtäjien vallanneen suuren osan ulkoilureiteistä. Toki niitä polkuja löytyy joka puolelta kaupunkia. Nyt myös Majan alueelle on merkitty sinisin nauhoin Pikkukakkosen reitin sisäpuoleiseen metsään vajaan kilometrin metsäpolku. Se lähtee Majan takaa, puupinojen läheisyydestä metsään ja lenkki palaa lähtöpisteeseen. Eksyä ei oikein voi, koska reitti on kokonaisuudessaan Pikkukakkosen sisäpuolella.

Hiihtoretki Vuontispirtin maisemiin vko 15 2021 ilmoittautumislinkki täällä

Hiihtoretki Vuontispirtin maisemiin

 

Edellisvuosista poiketen retki tapahtuu huhtikuussa 2021 viikolla 15.

La – la 10.-17.4.2021 on alustavasti varattuna meille.

Hinnat:       410 €/ hlö majoitus 2 h huoneessa tai 2 h mökissä

378 €/ hlö majoitus 3-4 h mökissä

Lisähinta yhden hengen majoituksesta 80 €/hlö

Majoitushinta sisältää aamiaisen, retkieväät talon tarpeista sekä päivällisen ja tietysti joka päivä saunan.

Meille on alustavasti varattu 48 henkilön majoitus.

Alustava hinta linja-autokyydille on 100 €/hlö.

Retkestä myös uusimmassa jäsenlehdessä, linkki alla

https://jyvaskylanlatu.fi/wp-content/uploads/sites/4/2020/12/jyvaskylanlatu_jasenlehti_4-2020_netti.pdf

 Ilmoittautumiset retkelle ensisijaisesti alla olevan linkin kautta nettilomakkeella tai suoraan Hessulle.

Ilmoittautumislinkki:

Tällä hetkellä (18.2.2021) majoituspaikat on täyteen varattu. Halutessasi voit kuitenkin ilmoittautua varapaikalle. Voi tulla peruutuksia ja saatamme saada myös lisää majoituspaikkoja. Vapautuneet paikat täytämme ilmoittautumisjärjestyksessä.

https://jklatuvuontispirtti2021.nettilomake.fi

 

Terveisin,

Hessu

p. 0400 318106

hessu.parviainen@gmail.com