Jyväskylän Latu vuokraa jäsenilleen Lapin lomaosakkeita
Jäsenten käytössä on kolmessa eri kohteessa Lapissa yhteensä 61 lomaosakeviikkoa vuodessa.
Lomaosakeviikkoja voi hakea syyskuun aikana seuraavalle kalenterivuodelle. Tästä ilmoitetaan aina vuosittain kotisivuilla sekä jäsenlehdessä
Hakemuksessa tulee ilmetä hakijan yhteystietojen lisäksi jäsennumero. Perhejäsenet hakevat lomaviikkoja maksavan perhejäsenen yhteystiedoilla ja numerolla. Haettavia lomaviikkoja voi olla enintään viisi.Lomaosakeviikot arvotaan lokakuun aikana ja lomaviikkojen saaneille asiasta ilmoitetaan henkilökohtaisesti.
Tarkemmat tiedot kustakin kohteesta löydät klikkaamalla alla olevia kuvia. Huoneistoihin on lemmikkieläinten vieminen kielletty. Loma-aika alkaa kohteessa lomaviikkoa edeltävänä lauantaina klo 12.00 ja päättyy lomaviikon lauantaina klo 12.00.
Lomaosakeviikko tulee vahvistaa 30.11. mennessä. Vahvistuksen saatuamme hakijalle lähetetään varausmaksulasku 100 €. Myönnetyn ja vahvistetun lomaosakeviikon voi perua 4 viikkoa ennen loma-ajan alkua ilman kuluja, jos saamme lomaviikon vuokrattua eteenpäin. Tällöin varausmaksu palautetaan. Jos peruminen tulee myöhemmin, varausmaksua ei palauteta. Lääkärintodistuksella lomaviikon voi perua, mutta jo laskutetusta varausmaksusta/loppulaskusta peritään toimistokuluja 20 euroa. Peruutustapauksissa ”nopeat lähdöt” –viikon (viikko ennen määräpäivää) hinta on 50 % normaalihinnasta.
Vapaista viikoista tiedotetaan kotisivujen lisäksi myös Jyväskylän Latu -lehdessä.
Leena Parviainen
040 5723376
leena.m.parviainen(at)gmail.com
Vapaat viikot löytyvät klikkaamalla sinisellä pohjalla olevaa Vapaita viikkoja.




