Sunnuntaina 25.2.2018 Jyväskylän Latu järjesti Sarvenperällä Mäntyahon tilalla lumikenkäsafarin ”Auringonnoususta auringonlaskuun”. Lumikenkäretki tehtiin Mäntyahon ja Ahvenlammin mailla vanhan Korpilahden alueella. Sää oli aivan huippu alkuviikon koviin pakkasiin nähden. Ajattelinkin jo, että voimmeko pitää koko retkeä, kun on luvattu niin kovia pakkasia, mutta kuin toiveiden täyttymys oli vain 5-7 astetta pakkasta. Kello tuli 8.30 ja kaikki osallistujat olivat saapuneet perille Mäntyaholle. Kerroin retkestä mitä se tulee sisältämään ja mikä sen tarkoitus on. Viettää metsässä kännykkävapaa päivä ja nauttia yhdessäolosta uusien ihmisten seurassa sekä nähdä ja kokea luonnon tuoma rauha ja niin hiljaa etenevä elämä. Nyt oli aika hortoilla ja kulkea sinne tänne ajattelematta tulevaa viikkoa ja tyhjentää oma mieli kaikesta mielen ja ajatuksen painosta. Niin pääsimme matkaan ja lähdimme Ahvenlampea kohti. Ensin saavuimme Ahvenlammin lammelle, joka on pieni erälampi keskellä Ahvenlammin maita. Kerroin lammen kesäasukeista, joita ovat kurkipariskunta, sorsat, telkät ja pöllöt. Matkalla kerroin Ahvenlammin talon historiasta. Ennen talolle tuloa otimme jokainen oman puun ja halailimme puita 5 min ajan. Talo oli jäänyt tyhjilleen jo 1980-luvun lopussa ja siitä on tullut autiotalo, niin monen muun samanlaisen talon kanssa Sarvenperällä. Pihapiiriin kuuluu pieni navetta ja varastorakennus sekä pieni talo. Ihailimme hetken aikaa rakennuksia ja lähdimme eteenpäin. Saavuimme Kivisuolle, joka kuului osittain Ahvenlammin maihin. Kivisuolla oli ollut vilkas elämä! Oli huikea tunne, kun sai lukea lumen pinnasta, mitä kaikkea oli liikkunut siellä vähän aikaisemmin ennen meidän tuloa: jäniksiä oli juossut ympäri suota, ketut olivat olleet metsästysreissuillaan, pöllö oli syöksynyt saaliin kimppuun, riekot olivat tehneet nukkumakoloja ja tepsuttaneet ympäri suota ja mikä pikkueläinten armeija olikaan liikkunut ympäri metsää. Sitä oli niin mukava seurata ja ihmetellä. Lisäksi otimme siellä pienen oman hiljaisuuden hetken, jossa jokainen etsi oman mieluisan paikkansa ja kävi joko istumaan tai makaamaan tai vain seisoi ja seurasi omassa rauhassa luonnon ääniä ja taivasta. Oli aika pitää kahvitauko, jonka aikana keskustelimme niitä näitä ja nautimme auringon lämmöstä. Kerroin retkeläisille, että tästä maiden halki oli kulkenut niin sanottu ruukinraitti, jossa oli kuljetettu hevosilla vetäen paikallisten maanomistajien puita Kuohulla olevalle, jo nykyään lopetetulle Toraksen sahalle. Ruukinraitin varrella on Sumppikalliot, joka on saanut nimensä siitä, kun nämä hevosmiehet olivat matkallaan siihen pysähtyneet ja sumpit keitelleet ja taukoa pitäneet. Tarinoiden lomassa lähdimme jatkamaan matkaa ja kuljeskelimme sinne tänne ristiin rastiin vanhoja ja uusia polkuja tehden.
Oli aika pysähtyä pidemmälle tauolle, sitä varten löytyi oiva kallioiden suoma suojainen paikka. Sytytimme nuotion ja söimme eväät. Retkeilijöillä oli hyvä ja rauhallinen olo, ei kiirettä mihinkään. Nuotion suoma lämpö oli myös retkeläisille mieluinen asia. Osa teki omat tikut luonnosta makkaranpaistoa varten ja osalla oli hyvin mukana kulkeva valmis makkaratikku. Syömisen lopuksi oli vielä shamaanirummutustuokio, joka kruunasi hetken täysin. Tämän jälkeen oli aika jatkaa matkaa. Lähdimme kulkemaan Kivisuon kautta Metsähallituksen maille ja sieltä päädyimme Mykylän ristille, jossa sijaitsi Mykylän talon rauniot. Niitä siinä vähän aikaa ihmeteltiin ja pääsimme Mäntyaholle menevälle metsäautotielle. Loppumatka käveltiin metsätietä pitkin. Retki päättyi klo 15 ja matkalaiset olivat tyytyväisen väsyneitä kokopäivän retkeen metsässä. Kiitokset kaikille mukana olleille. Soitte minulle ihanan onnistumisen kokemuksen retkestä.
