Jyväskylän lähimetsät tarjoavat mainiot olosuhteet polkujuoksuun ympäri vuoden! Poluilla kulkemisessa on monia positiivisia vaikutuksia niin kehoon kuin mieleen. Asfalttiin verrattuna pehmeät neulaspolut ovat mukavia nivelille ja lihaksille. Toisaalta kehoa ja tasapainoa voi haastaa teknisemmällä reitillä, jossa on enemmän juurakkoa, kiviä tai mäkiä. Se kehittää tasapainon lisäksi koordinaatiokykyä ja kuntoa, sillä maastossa juokseminen kuluttaa energiaa eri tavalla tasaiseen maantiehen verrattuna. Jyväskylä onkin tunnettu hyvin mäkisistä maastoistaan.
Luonnon hyvinvointivaikutukset ovat kiistattomat. Metsäpolut ja maisemat alentavat stressiä ja virkistävät mieltä. Jo lyhyt aika metsässä tuottaa näitä positiivisia hyötyjä, sillä luonnon vaikutusta mielenterveyteen on tutkittu pitkään. Jyväskylässä onkin erinomaisia maastoja polkujuoksijoille aivan asuinalueiden tuntumassa. Lähellä keskustaa on lisäksi monia merkittyjä luontopolkuja, joissa voi käydä juoksemassa ilman eksymisen pelkoa. Ne ovat yleensä myös lähellä valaistuja latureitistöjä.
Jyväskylän latu järjestää erilaisia tapahtumia ja liikuntatuokioita metsässä ja varsinkin kesällä polkujuoksuryhmissä voit tutustua näihin reitteihin yhdessä samanhenkisten ihmisten kanssa. Polkujuoksua vetävät koulutetut ohjaajat.
Huomioi näitä asioita aloittaessasi:
- Kiinnitä huomiota varusteisiin, erityisesti polkujuoksukenkiin. Niissä on hyvä olla enemmän pitoa kuin maantiejuoksukengissä.
- Varaudu siihen, että poluilla vauhti on hitaampaa johtuen maaston epätasaisuudesta ja monesti myös mäkisyydestä.
- Suunnittele reitti etukäteen välttääksesi eksyminen. Merkityillä luontopoluilla on mainio tapa aloittaa harrastus.
- Ennakoi säätilanne, sillä sateella tai sateen jälkeen polkujen juurakot, kalliot ja kivet ovat liukkaita.
- Lähde kokeneemman kaverin matkaan tai kysele kesän polkujuoksuryhmistä Jyväskylän ladulta!
Lisätietoa polkujuoksusta ja varusteista: Polkujuoksu – Suomen Latu
Tervetuloa mukaan!

