Retkeily harrastuksena
Retkeily on yksi suosituimmista ulkoilumuodoista, jonka suosio säilyy ja on myös lisääntynyt kaiken aikaa. Retkeilyä voidaan harrastaa ympärivuotisesti, mutta ymmärrettävästi se painottuu kesäretkeilyyn. Jyväskylän Ladun retkeily jakaantuu luonteiltaan erilaisiin retkeilytapahtumiin niin kesällä kuin talvella.
Ilta- ja kokopäiväretket lähialueille
Kesäajan lähialueretkien suunnittelu tehdään maaliskuussa ja kaikki ovat tervetulleita mukaan suunnittelemaan tulevan kesän ohjelmaa. Tarkka päivämäärä tähän tilaisuuteen ilmoitetaan tapahtumakalenterissa tammi- helmikuun aikana. Retkiä tehdään touko-, kesä-, elo- ja syyskuussa. Iltaretket ovat torstaisin ja päiväretket lauantaisin maaliskuussa laaditun aikataulun mukaisesti. Retket tehdään kimppakyydein ja iltaretkille lähdetään klo 17:00 ja päiväretkille klo 9:00. Lähtöpaikkana retkille on toistaiseksi P-alue Nisulan- ja Palokunnankadun risteyksen kohdalla, vastapäätä Vehkahallia. Erikseen ilmoitettuna lähtöpaikka voi olla jokin muu. Retkikohteet ja aikataulut julkaistaan tapahtumakalenterissa, sekä keväällä ilmestyvässä 2. jäsenlehdessämme. Tarkempaa tietoa retkistä somekanavillamme lähempänä retkien ajankohtia.
Retket sopivat kaiken ikäisille, mutta hyvä peruskunto on tarpeen maakuntamme mäkisissä maastoissa kuljettaessa. Iltaretkillä kuljemme tavallisesti noin 4–6 kilometrin matkoja ja päiväretkillä kuljettavat matkat ovat yleensä noin 10 kilometriä.
Hyvinvointia luonnosta -retket
Hyvinvointiretket ovat lyhyempiä (1–2 km) ja hidasrytmisiä, sykettä ei nosteta. Retkillä kuunnellaan metsän rauhaa ja hiljaisuutta, tehdään luontoaiheisia tehtäviä ja toisinaan poutasäällä maataan selällään taivasta ja puiden latvoja ihaillen. Retket ovat somevapaita, puhelinta ei oteta mukaan. Lähes kaikilla retkillä on kesällä myös evästauko. Retket eivät sovellu lapsille eivätkä koirille, jotka vievät aikuisten huomion pois omasta rauhoittumisestaan.
Hyvinvointia luonnosta retkiä tehdään ympärivuotisesti kerran kuukaudessa ja retkien aikataulut, kokoontumispaikat ja muut tiedot löytyvät tapahtumakalenteristamme.
Patikkamatkat Keski-Eurooppaan
Jyväskylän Latu kerää ryhmän patikkamatkalaisia Keski-Euroopan eri kohteisiin kerran kesässä vuosittain. Jäsenlehdessämme numero 2 esitellään seuraavan vuoden matkakohde ja -ohjelma päivittäin, tiedot majoituksesta hotellissa sekä ilmoittautumisohjeet. Matkojen järjestäjänä on Liikuntamatkat, joilla on pitkäaikainen kokemus Keski-Euroopan eri patikkamatkojen järjestämisestä.
Retket Lappiin
Kevättalven hiihtomatkan tiedot ja ilmoittautumisohjeet julkaistaan jäsenlehdessä numero 3 ja 4. Matka tehdään bussilla ja matka toteutuu, mikäli lähtijöitä on vähintään 30 henkilöä. Mahdolliset muulloin järjestettävät Lapin matkat julkaistaan hyvissä ajoin ennen matkaa.
Tervetuloa mukaan!

