Joulupukin tukikohtaa katselemassa

Elokuun puolivälissä 50 iloista ja reipasta henkilöä kiipesi aamukuudelta bussiin. Bussin edessä infotaulussa luki isoilla kirjaimilla KORVATUNTURI. Bussin kuljettaja Pekka on vakiokuljettaja ja osallistuu myös vaelluksille.

Keskussairaalan Kunto ry on jo vuosia järjestänyt jäsenilleen vaellusmatkan. Viime vuosina mukaan on otettu meitä latulaisiakin. Matkan kohteena oli Kemihaara UKK-puiston kupeessa lähellä rajaa. Menomatkalla yövyttiin Savukoskella ja paluumatkalla Sodankylässä. Savukoskelta on reilut sata kilometriä erämaamaisemia pikkuteitä pitkin Kemihaaraan. Tuon matkan jälkeen maastoon lähtijät pääsivät hyvissä ajoin jo aloittamaan vaellukset. Perinteiden mukaan bussin matkalaiset jakaantuvat kolmeen ryhmään. Kovimmat ottavat retkivarusteet mukaansa ja kulkevat koko ajan maastossa yöpaikkaa vaihtaen. Kakkosryhmä kulkee sopivaan ennalta määriteltyyn kohtaan, jonne perustaa telttakylän. Tuo ryhmä tekee päivävaelluksia leiristä. Kolmas, ”Hästens-ryhmä”, tukeutuu majoituspaikkaan ja nukkuu yönsä katon alla. Jyväskylän Ladun puheenjohtaja Hessu Parviainen oli tämän kolmosryhmän vetäjä. Viikko oli sään puolesta mitä mainioin. Kaikkien ryhmien jäsenet olivat erittäin tyytyväisiä maastoon ja retkikohteeseen.

Kemihaaran Loman henkilökunta oli erittäin miellyttävää ja palvelualtista. Kiinteistö on entinen rajavartioston tukikohta, jossa miehistön huoneista on muokattu tilat luontomatkailijoille. Meille kolmosryhmäläisille oli hyvä ja tunnelmallinen rantasauna joka ilta käytössämme. Päiväreissuja hidasti hiukan mahdoton hillasato. Hillahulluimmilla oli kaikki astiat, termarit ja emännältäkin lainatut astiat täynnä hillaa. Korvatunturi on Suomen ja Venäjän rajavyöhykkeellä. Niinpä pidemmälle menijöillä piti olla luvat kunnossa. Matkan aikana siis katsastettiin sekä Korvatunturin maastot ja Rovaniemen Napapiirin ”pukinpaja”. Kyllähän tosi on, että pukki ja muori asuvat Korvatunturilla, se on todistettu.

← Takaisin tarinoihin