1942 Jyväskylän Ladun jäseneksi liittyi nuori nainen Sirkka Järvinen. Hän oli aivan ensimmäisiä yhdistyksen jäseniä ja latulainen yhä edelleenkin. Kävimme Sirkkaa tervehtimässä juhlapäivänä ja jututtamassa, minkälaista toimintaa yhdistys 40-luvulla järjesti jäsenilleen.
Sirkka osallistui silloisen korkeakoulun järjestämälle hiihdonopettajien kurssille – innokas hiihtäjä kun oli. Uudet hiihdonopettajat pitivät ensimmäiset hiihtokoulut lapsille korkeakoulun kentällä kaupungin keskustassa. Hiukan myöhemmin hiihtokoulut siirrettiin Ladun Majalle. Nykyisin näitä hiihtokouluja kutsutaan Muumihiihtokouluksi.
Maja (se alkuperäinen pieni mökki) oli jo Kolmisoppisen rannalla. Siellä keiteltiin kahvia hiihtäjille yhdessä Rautpohjan partiolaisten kanssa. Koska Sirkka ei omistanut autoa (aika harvalla sellainen ylellisyys taisi olla), talvella Majalle mentiin tietenkin hiihtäen. Kahvitarvikkeet heiluivat repussa ja varmistivat, että hiki tuli jo mennessä. Tulihan siinä päivälle pituutta, kun mennen tullen kuljettiin hiihtämällä.
Sirkka on osallistunut myös Suomen Ladun järjestämille leiripäiville. Erityisen hyvin on jäänyt mieleen leiripäivät Pieksämäellä. Paikkana oli saari ja kaikki majoittuivat teltoissa. Siihen aikaan ruokaa valmistettiin spriikeittimellä. Niin Sirkankin piti tehdä, vaikka ei ollut koskaan keitintä käyttänyt. Hänen lisätessään spriitä säiliöön, keitin räjähti ja poltti pahoin Sirkan toisen nilkan. Apua oli lähdettävä hakemaan Mikkelistä saakka: nilkkaan suojaksi Tummelia ja kohti Mikkelin sairaalaa. Sairaalassa nilkka, Sirkan sanoin, nylettiin ja paketoitiin. Lääkäri oli ihmetellyt, mitä Sirkka oli palovammaan laittanut, kun se oli yltympäriinsä roskien ja lehtien peitossa. No Tummelia tietenkin totesi Sirkka. Lääkäri ei ollut moisesta rasvasta kuullutkaan. Liekö Tummelin ansiota, mutta nilkka parantui hyvin. Jyväskylän Ladun nykyisestä toiminnasta (kuten muustakin maailman menosta) Sirkka tuntuu olevan erittäin hyvin perillä. Ihmetteli kovasti, miten paljon yhdistyksessä on jäseniä ja mitä kaikkea jäsenistölle tarjotaan. Itse Sirkka ei enää näe lukea, mutta puoliso Mauno lukee jäsenlehden hänelle aina kannesta kanteen. Jyväskylän Latu toivottaa Sirkalle onnellisia tulevia vuosia. Vielä ovella saimme kuulla Sirkan suusta meille kaikille niin tutun ja tärkeän lausahduksen: ’Latuhenki on hieno ja tärkeä asia’.
