Loppukesän retkiä on vielä runsaasti jäljelle. Tarkempia tietoja retkikohteista nettisivuiltamme tapahtumakalenterista ja lähempänä retkeä Jyväskylän Ladun Facebook ja Instagram sivuilta. Lähde rohkeasti mukaan.
Iltaretket torstaisin, lähtö klo 17 jäähallin kahvila Alakulmalta
- 24.8. Kuusimäen luonnonsuojelualueen kierros, Muurame
- 7.9. Nyrölän luontopolku, Nyrölä
- 21.9. Haapasaaren luontopolku, Vaajakoski, Haapaniemi
Lauantairetket, lähtö klo 8 tai 9 jäähallin kahvila Alakulma
- 19.8. Pihlajaveden erämaapäivät, Pihlajavesi, Keuruu (lähtö klo 8)
- 2.9. Kulhanvuori, Multia, Saarijärvi (lähtö klo 9)
- 30.9. Julmat Lammit, Saarijärvi (lähtö klo 9)
Retkikertomus Pyhähäkin reissusta
Suomen Ladun valtakunnalliset Retkelle-päivät 10.6.–11.6. saivat meillä Jyväskylän Latu ry:ssä arvoisensa retkikohteen. Pyhä- Häkin kansallispuisto perustettiin vuonna 1956, mutta kansallispuiston historiaa voidaan tarkastella jo 1700-luvulta ja nimensä osalta jopa 1500-luvulta saakka. Isojako alkoi 1700-luvun puolivälissä ja sitä täydennettiin vielä 1848 uusjaolla. Pyhä-Häkin kruununmetsä ei isojaossa kelvannut kenellekään ja syynä oli se, ettei vesistöjä ollut riittävän lähellä puiden hakkuuta ja niiden uittoa varten. Myös alueen suot olivat liian märkiä käytettäväksi maanviljelykseen. Alue jäi tällöin valtion omistamaksi liikamaaksi. Vuonna 1912 osa alueesta rauhoitettiin ja kansallispuistoksi sitä suunniteltiin jo vuonna 1938. Sota-aika siirsi toteutuksen vuoteen 1956. Pyhä-Häkin kansallispuiston nimi juontuu vuoteen 1554, jolloin lähialueelle asettui asumaan Mauno Häkkinen.
Historiaa ja tarinoita Pyhä-Häkistä ja sen lähialueista riittäisi kirjoitettavaksi, vaikka paksun kirjan verran. Nykypäivän kulkijalle historia avaa ikkunoita ja näkemystä siitä, kuinka eri asiat ovat kehittyneet maassamme. Retkipolkua kulkiessa on hyvä miettiä myös menneitä aikoja. Ilman mennyttä historiaa Pyhä-Häkin jopa 500-vuotiaita ikihonkia tuskin olisi enää olemassa.
Pyhä-Häkin kansallispuisto on retkikohteena monella tapaa aivan ykkösluokkaa. Sen polut ovat pääosin helppokulkuisia, luonto on monipuolista, silmänruokaa riittää ja taukopaikka Kotajärvellä on hyvin varusteltu. Alue soveltuu päiväretken kohteeksi, mutta siellä on mahdollista tehdä myös yön yli retkiä. Omalle retkiryhmällemme oli tarjolla mainio poutainen kesäsää ja suunnitelmassa oli kiertää 6,5 kilometrin mittainen Kotajärven polku, sekä poiketa Poika-ahon kruununmetsätorpan pihapiirissä. Näin ollen päivämatkaksi tulisi n. 10 kilometriä. Ryhmässämme oli 13 retkeläistä ja aluksi kokoonnuimme valokuvaa varten kansallispuiston lähtöpaikalle. Siitä matka jatkui kohti kahta isoa puuta, joista ensimmäinen oli ”uusi” (syntymävuosi 1641) elossa oleva sekä jälkimmäinen ”vanha” (syntymävuosi 1518) kuollut ja vähitellen kelottumassa. Puut saivat osakseen ihastelua, valokuvausta ja halausta. Mitä nämä puuvanhukset osaisivatkaan tarinoida, jos taitaisivat ihmisten kieltä?
Polku vei meitä eteenpäin kohti Kotanevaa ja suolla kulkevia pitkospuita. Suon ylitys kauniissa kesäsäässä ja vieläpä ilman sankkoja hyttys- ja paarmaparvia oli kokemisen arvoista. Pian saavuimme Poika-ahoon, joka oli vuonna 1854 perustettu kruununmetsätorppa. Historian eri vaiheitten jälkeen torppa siirtyi Metsähallitukselle 1977 ja remontoitiin myöhemmin vuokratuvaksi retkeilijöiden käyttöön. Tänä kesänä se oli jälleen varattu lammaspaimenten majoitustilaksi, ja piha-alueen lampaat tulivat uteliaina töllistelemään meitä. Tosin ruohon popsiminen ei näyttänyt lampailta loppuvan kuin pieneksi hetkeksi, joten oikeastaan päinvastoin, me töllistelimme lampaita. Pihapiirin laitumet olivat sopiva paikka juomatauon ja lepohetken pitämiseksi. Samalla lampaat tulivat tallennetuiksi digitaalisessa muodossa kymmenien kännykkäkameroiden muistiin. Helppoa nykyään tuo valokuvaus. Jätimme hyvästit Poika-aholle ja palasimme samaa reittiä pitkin suon yli polkujen risteyskohtaan. Nälkä alkoi jo kurnia vatsassa, joten kulkijoiden vauhti kiihtyi melkoisesti, sillä vähän matkan päässä oli Kotajärven rannalla sijaitseva taukopaikka. Väkeä oli kesäkuisena lauantaina retkellä muitakin kuin meidän ”latulaisten” ryhmä, mutta retkeilyn harrastajat ovat samanmielisiä ja tilaa ja sopua löytyy yleensä aina. Niin nytkin ja jo valmiina palava nuotio päällystettiin nopeasti lajitelmalla grillimakkaroita ja muita herkkuja. Nuotio sai palaa, koska Keski-Suomessa ei ollut voimassa ruohikko- tai metsäpalovaroitusta. Aterioinnin ja lepotauon jälkeen oli hyvä jatkaa matkaa taas eteenpäin ensin Kotapuron pienen sillan yli ja kohta Mastonmäen ikimetsää sivuten. Siellä ikihonkien keski-Ikä on 250 vuotta. Nimensä Mastonmäki on saanut pitkistä ja suoraan kasvaneista hongista, joita kaadettiin 1700-luvun lopulla Kokkolaan laivanrakentajille mastopuiksi. Vielä sotien jälkeen vuonna 1948 sieltä kaadettiin mastopuita vietäväksi Neuvostoliittoon sotakorvauksina. Kuljetusyhteydet näyttivät kyllä löytyvän molempina ajankohtina tällaisiin erikoiskuljetuksiin. Pyhä-Häkki tarjosi jotakin sellaista, jota muualta ei löytynyt: mastopuita purjelaivoihin.
Polku johdatti meidät Riihinevalle ja jälleen astelimme pitkospuita kohti jo pian häämöttävää lähtöpaikkaa. Aamulla se oli lähtöpaikkana retkelle ja nyt lähtöpaikkana kotimatkalle. Näkemiin ikimuistoinen Pyhä-Häkki ikimetsineen ja kiitos teille mukana olleille retkeläisille. Kanssanne on aina mukava kulkea.
